|
J u t t u a m e i s t ä:
Asustelemme Konginkankaalla, Keski-Suomen pohjoisosassa maaseudulla.
Ympärillä on metsää ja peltoa, tosin naapureitakin
löytyy melko läheltä. Vanhempieni kesämökki
on lähettyvillä joten kesällä on mahdollista
viedä koirat uimaan (siis kahlaamaan) kauniiseen Keiteleeseen.
Perheeseemme kuuluu minä Elena,
avomieheni Jani, vuonna 2008 syntynyt tyttömme Alina, vuonna 2011 syntynyt poikamme Eetu sekä 5 koiraa, 2 kissaa, muutama akvaario sekä
pari kania ja chinchillaa. Taloremontti on ollut kesken vuodesta 2005,
toivottavasti isäntä tyytyy jossakin kohtaa talon
nykyiseen kokoon ja olemukseen ettei tarvitse koko ajan
olla suurentamassa taloa. Vuonna 2009 aloimme rakentamaan autotallirakennusta, johon samaan tuli tilat myös koirille. Ja Ronjalle oma, pienempi tarha, joka tehdään "pomminkestäväksi". Neidillä kun on ollut taipumusta karkailla.
Koti
Muutimme Räihän kylään vuonna 2003 jolloin
koiria meillä oli 2; Topi saksanpaimenkoira synt. 2002
ja tiibetinmastiffi Tessu, synt. 2003. Remu saapui meille
pimeänä tammikuisena talvi-iltana 2005 ja Ronja
tuli taloon pitkän odotuksen jälkeen maaliskuussa
2006. PR syntyikin kotona helmikuussa 2010 ja jäi meille.
|
|
Miksi tiibetinmastiffi?
Saksanpaimenkoirat ovat kuuluneet elämääni pitkän
ajan, mutta halusin säänkestävän koiran, joka
pärjää ulkona sekä ei vaadi niin paljoa tekemistä
kuin saksanpaimenkoirat. Koska työni vaatii minulta paljon,
ei aikaa jää niin paljoa koirien kouluttamiselle. Myös
reilu kuolaaminen oli yksi asia, josta en pidä, joten se
tiputti isojen laumanvartijoiden ehdokkuuksia melko lailla minimiin.
Niinpä päädyin tiibetinmastiffiin, jonka kerrottiin
olevan lahjomaton vahti, oman arvonsa tunteva, lojaali perheelleen
ja melko terve rotuna. Myös sen alkukantaisuus kiinnosti
minua suuresti sekä se ettei rotua löydy jokaisesta
talosta.
 |
Tiibetinmastiffien tulo perheeseen on tuonut monta yllätystä
elämäämme. Kaikki eivät ole aina niitä
kaikkein mukavimpia yllätyksiä; kuten yölliset
haukkumiset, karkailu 2 metriä korkeasta tarhasta,
naapureiden pelottelu, kuopat pihamaalla ja kukkapenkeissä
yms. mutta kyllä suurin osa on ollut mukavia tapahtumia.
Tiibetinmastiffin kanssa eläessä on osattava ottaa
rennosti, nauraa ja muistaa olla kärsivällinen.
Tuota kärsivällisyyttä hiotaan joka päivä.
:)
Tavoitteet ja
ihanne
Tiibetinmastiffit ovat alkukantaisia elämiä, joilla
on oma tahto. Niiden ei kuulu olla aktiivisia, ylienergisiä,
arkoja, hermostuneita tai aggressiivisia. Näissä
kaikissa kohdissa on kuitenkin tulkinnanvaraa, joten luonne
on varmasti kohta joka puhuttaa kaikkia harrastajia ja jakaa
mielipiteitä. Mielestäni tiibetinmastiffin luonteen
kuuluu olla tasapainoinen, alkukantainen ja oman arvonsa
tunteva vahtikoira. Se ei soville kaikille ihmisille ja
kaikki ihmiset eivät sovi tiibetinmastiffille -keisarille. |
Ihanne tiibetinmastiffi on melko roteva, ketterä, vahvaluustoinen,
hyvät kulmaukset omaava koira, jolla on säänkestävä
puolipitkä turkki, harjas ja housut ovat pidempää
karvaa. Kesällä koira tiputtaa karvansa melko lailla
kokonaan ja näyttää silloin enemmänkin sekarotuiselta
piskiltä. Vinot, itämaiset silmät ovat tunnusomaiset
tälle rodulle. Häntä kiertyy selän päälle
melko ilmavasti, tosin itse pidän enemmän tiukoista
hännistä.
Ihanne tiibetinmastiffi on terve, niin hermoiltaan kuin fysiikaltaan.
Koira asuu perheessä jossa sitä arvostetaan omana itsenään
ja se saa toteuttaa luontaisia vaistojaan vahtimalla omaa pihaansa.
Tätä eivät monet ymmärrä nykypäivänä
ja ikävä kyllä myös Suomen lait rajoittavat
tuntuvasti näiden koirien työskentelymahdollisuuksia.
Harrastukset
Paljoa ei jää harrastuksia eläimiltä ja työnteolta.
Janilla on ainainen ralliautoprojekti meneillään, hän
ei ole innostunut koiranäyttelyistä. Jani rakentaa työkseen
taloja, joten on mukavaa että kotona on joku joka osaa rakennella
kotona kaikkea hyödyllistä :) Itse olen osaomistajana
Lemmikkitalo Reporangassa Jyväskylässä, jonka sivuille pääset tästä.
Muut lemmikit
Topi -the saksanpaimenkoira
Täällä voit tutustua Topiin. KESKEN
Kissat
Kissoihin voit tutustua täältä,
poikien nimet ovat Matti ja Teppo. KESKEN
Akvaariot
Akvaarion kuvia löytynee täältä
ja voinen samalla kertoa että keräilen plekoja yms.
pohjakaloja, joten akvaarion sisustus on askeettinen ja kasveja
ei juurikaan löydy. KESKEN
Kanit
Kanikasvatuksen sivuille pääset tästä.
|