Ronja oli todella pitkällisen odotuksen tulos. Neitiä
odoteltiin yli vuosi ennen kuin hän saapui meille,
talvisena iltapäivänä maaliskuussa 2006.
Lentomatka oli ollut rasittavan pitkä ja kärttyinen
neiti matkusti vielä lentokentältä pitkän
matkan kotiin. Kotiutuminen kesti useamman viikon, tutustuimme
varovasti toisiimme ja muuhun laumaan.
|
| Ronjan luonne on narttumainen, mutta kuitenkin
niin suloinen. Hän on erittäin läheinen tutuille
ihmisille, Ronja tulee välillä syliin että
häntä silitettäisiin. Vieraita kohtaan juttu
on aivan eri; on aina ollut ja tullee aina olemaan. Ronja
ei ole aggressiivinen, eikä itse asiassa arkakaan.
Hän on erittäin pidättyväinen ja epäluuloinen
vieraita ihmisiä kohtaa, etenkin oman reviirin ulkopuolella.
Kotipihassa Ronja käy tutustumassa ihmisiin, mutta
näkee ettei häntä paljoa kiinnosta vieraat
ihmiset, kunhan kukaan ei lähesty häntä.
Mutta vieraalla maalla Ronja ei halua vieraiden koskevan
häneen. Uskoisin että tämä erittäin
alkukantainen piirre tulee Taiwan/Kiina linjoista, koska
tällaista en ole nähnyt kotimaisissa koirissa.
Kaiken kaikkiaan erittäin haasteellinen koira, joka
ei jätä sanattomaksi. Ronja on aina auttamassa
minua kotitöissä ja hän on muutenkin energisempi
kuin meidän muut pörriäiset.
|